sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ruskeita nauhoja tilauksesta

Nyt tulee taas tyypillistä Suntsan supersimppeliä avainnauhaa. Pyydettiin avainnauhaa, jossa on ruskeaa ja vaikka keltaista. Huomasin, että sopivansävyiset keltaiset helmet olivatkin aika vähissä. Tein pari erilaista versiota, joissa toisessa vähän keltaista, toisessa ei juuri lainkaan. Malli on kyllä aika tyypillistä meikäläistä, mutta pitäähän jokaisella olla oma "käsialansa".


Ekassa nauhassa riipuksena on savukvarsimöllykkä. Savukvartsia on muutenkin runsaasti eri kokoa, muotoa  ja sävyä. Pitkulaiset kierteiset ebenpuuhelmet ovat niin tummanruskeita, että näyttävät kuvassa melkein mustilta. Mukaan pääsi vielä ruskeaa kahvijaspista sekä kiinalaista kristallia ja tsekkiläisiä lasihelmiä tuomaan pyydettyä keltaista väriä. Välihelminä ovat kullanruskeat siemenhelmet.


Toinen nauha on unelmankevyt, melkein kokonaan pelkkää puuta; eebenpuuta, palmupuuta, ruusupuuta ja vielä jotain muuta puuta. Riipusosassa on mukana söpö keramiikkamökki, raumalaisen keramiikkataiteilija Elukan käsialaa. Välihelminä ovat simenhelmet. Tämän voisin ottaa omaankin käyttööni.


Ei kommentteja: